sunnuntai 19. helmikuuta 2017

Mirellan esittely

HEIPPA!
Minä olen Mirella Kainulainen vielä 13 vuotta. Minun syntymäpäiväni on toinen huhtikuuta. Asun Kivijärvellä Keski-Suomessa. Minä harrastan pianonsoittoa sekä käsityö- ja saksankieli kerhoa. Lisäksi itse pidän liikuntakerhoa. Minulla ei ole lemmikkejä, mutta haluaisin pienen koiran tai mikropossun. 😍😌 Totta, mikropossun. Minä rakastan lukemista, leipomista ja kesää. Inhoan sadetta, loskakeliä ja itikoita. Toivon tältä keväältä hyviä koearvosanoja ja sitä, että oppisin kieliä. Lempiaineitani koulussa ovat kuvaamataito, kotitalous ja matematiikka. Inhokkiaineitani ovat historia, fysiikka ja biologia. Lempiruokani ovat puurot, lasagne ja jauhelihakastike.  Tämä blogi on koko meidän viisihenkisen luokan blogi. Tässä blogissa aion kirjoittaa tekstejä luokkakavereiden kanssa. Aiomme kirjoittaa muun muassa kotitaloustunneista ja vapaa-ajasta. Kiitos, kun tulit seuraamaan blogiamme!


Aatun esittely



Hei!
Olen 13-vuotias Aatu-poika viisikon blogista. Olen ainoa poika meijän luokasta ja luokallani on minun lisäksi neljä tyttöä. Harrastan salibandyä, jääkiekkoa, lumilautailua, pianonsoittoa, jalkapalloa, keihäänheittoa ja tykkään kaikenlaisesta urheilusta. Blogitekstejä on tulossa kaikenlaisia esim. kotsantunnin hälinää, talviliikuntapäivää yms. Kannattaa oottaa!:)

File:Salamajärvi national park 2.jpg
https://upload.wikimedia.org/wikipedia/commons/0/0e/Salamaj%C3%A4rvi_national_park_2.jpg


Esteriinan esittely



Hei!
Olen Esteriina Kainulainen Kivijärveltä. Olen 13-vuotta ja seiskaluokalla. Minun luokalla on yksi poika ja neljä tyttöä. Meillä on kaksi lemmikkieläintä kissa ja hevonen.
Lempikouluaineeni on tekstiilityö ja ruotsi on myös kivaa. Inhokki kouluaineeni on englanti.

Minä harrasta pianonsoittoa, ratsastusta, lumilautailua ja luistelua.
Aion kirjoittaa blogissa kaikkea mitä koulussa tehdään esim: kotsan tunneista, kässän tunneista, koulun eri tapahtumista ja jne. Kirjoitan blogia minun luokka kavereiden kanssa.






Kuvahaun tulos haulle hevonen
https://www.google.fi/search?q=hevonen&source=lnms&tbm=isch&sa=X&ved=0ahUKEwjR6-j2lZ7SAhWEOSwKHQypBQsQ_AUICCgB&biw=1184&bih=582#q=hevonen&tbm=isch&tbs=sur:fc

Viisikon blogin esittely



Hei!


Tervetuloa seuraamaan viisikon blogia, joka on Kivijärven Tainionmäen koulun 7.luokan blogi.